sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kauan kaivattu kukkapenkki

Olin suunnitellut pikkuruiseen pihaamme jo pitkään kunnollisen kukkapenkin rakentamista. Kesäloma meni kuin huomaamatta muihin mukaviin juttuihin mutta nyt vihdoin saimme tartuttua tuumasta toimeen ja rakennettua ensi kevättä varten kukkapenkin, johon voi sitten keväällä istuttaa perennoita. En ole kummoinenkaan viherpeukalo ja puutarhan hoito on opettelun asteella mutta visioimaan ja suunnittelemaan sitäkin parempi :)

Tilasimme läheiseltä puutarhalta vaaleanharmaata antiikkikiveä, josta mieheni rakensi korotetun reunuksen. Multa vielä puuttuu ja sitä taitaakin mennä melkoisen paljon. Ajattelin istuttaa vielä nyt syksyllä penkin toiseen päähän tuijan tai muun havupuun, johon saan jouluksi kieputettua jouluvalot ja toiseen päähän pitkään kukkivaa näyttävää kukkaa. Nyt on talvi aikaa suunnitella ja ottaa selvää minkälainen kukka kestäisi pihamme paahtavan kuumuuden. Kukkasipulit olisi myös tarkoitus vielä syksyllä saada penkkiin kaivettua ensi kevättä varten.