tiistai 15. heinäkuuta 2014

Jouluperinteitä (siirto vanhasta blogista joulukuu 2013)

Joulu on vietetty onnistuneesti ja nyt palaillaan pikkuhiljaa arkeen. Tällä kertaa saimme viettää joulun ihan kotona ja pääsin emännöimään meille saapuneita vieraita. Siitä olenkin haaveillut jo pitkään. Haluan säilyttää lapsuudesta saamani jouluperinteet ja jatkaa niitä omassa kodissa. Joulu alkaa perinteisesti aamun joulusaunalla. Tämän jälkeen katsotaan lumiukko elokuva ja joulurauhan julistus, jonka jälkeen kokoonnutaan joulupuurolle. Iltapäivällä mennään joulukirkkoon ja sen jälkeen syödään illallinen. Lahjat jaetaan myöhään illalla. Seuraavana päivä lökötellään ja nautitaan saaduista lahjoista.





Joulupuurolle valitsin punaisen kattauksen.

Illalliskattaukseen valitsin lähinnä hopeaa ja kristallia.

Ruokana oli perinteisesti kalaa, rosollia, salaattia, perunasalaattia (joka tulee mieheni puolelta), leikkeleitä, herneitä, kinkkua, laatikoita ja lihapullia (myöskin mieheni puolelta).





Kukka-asetelmat ja kynttilät tuovat ihanaa jouluntuoksua!



Pentikin ihana talvinen kranssi koristaa nyt eteistämme.



Joulupäivänä vain lekoteltiin vällyjen alla kirjoja lueskellen ja elokuvia katsellen.